maanantai 31. tammikuuta 2011
Mopoilua
Melkein joka päivä viikossa Kalle ja hänen kaverinsa Jussi ajavat mopoillaan kilpaa. He ovat virittäneet moponsa kulkemaan melkein sata kilometriä tunnissa, joka ei ole laillista. Kalle ja Jussi saivat moponsa noin puoli vuotta sitten. He ovat tällä hetkellä yhdeksännellä luokalla. On kohta keskitalvi ja Kalle ja Jussi eivät välitä kauheasti turvallisuudestaan, sillä he eivät aio laittaa nastarenkaita yli viritettyihin mopoihinsa. Tiet ovat ihan jäässä mutta Kalle ja Jussi lähtevät kaahaamaan metsätielle, joka on Jussin talon lähellä. Alkaa tulla ilta ja talvella tulee nopeasti pimeä ja vielä kaiken kukkuraksi tietä ei ole aurattu. Tiellä on lunta yli kymmenen senttiä. Metsätiellä ei ole valoja. He kaahaavat tiukkaan kurviin yli kuuttakymppiä. Yhtääkkiä lumiaura tulee vastaan. Kalle ja Jussi väistävät. Jussi kerkeää alta pois mutta lumiaura jyrää Kallen päältä. Kalle lentää lumivallin yli mutta lumiaura vain kaahaa pois. Jussi ryntää katsomaan mitä Kallelle tapahtui. Jussi soittaa kauhuissaan hätäkeskukseen ja sanoo että kalle ei voi puhua ja häneltä taitaa olla murtunut monta luuta. Sairaalassa sanottiin että Kallen jalat joudutaan amputoimaan, joten Kalle ei voi enää ikinä ajaa mopolla. Hän ja Jussi saivat sakkoja virittämisestä ja Jussiltakin vietiin mopo pois. Lumiaura kuski saatiin kiinni mutta hän selvisi ilman rangaistuksia. Kalle ja Jussi saivat hyvän opetuksen ÄLÄ VIRITÄ MOPOA!
maanantai 17. tammikuuta 2011
erilaisia blogeja
Kävin katsomassa neljää eri blogia. Kaikki blogit olivat erilaisia. Kaikissa blogeissa oli aika paljon kuvia, mutta tekstiä mielestäni puuttui. Blogeista huomasi mikä niistä oli suosituin. suosituin niistä oli Emilie "Voe" Nerengin tekemä. Hänen blogissa kuvia oli eniten. Melkein kaikki kuvat oli hänestä itsestään ja kavereistaan, myös matkoistaan. blogeihin en itse kirjoittaisi paljon henkilökohtaisia tietoja. Kirjoittaisin harrastuksistani ja muista ei niin henkilökohtasista asioista. Kun kuulin että blogin kirjoittamisesta voi saada kunnon palkan olin ihan ihmeissäni.
Ovatko blogit turhia? Mielestäni ei. Blogit ovat silloin hyvä asia jos et keksi mitään tekemistä ja haluat seurata tai tehdä jotin koneella. Itse en tekisi jos ei olisi pakko. En seuraa mitään blogia ja enkä ole kauhean kiinnostunut niistä.
Ovatko blogit turhia? Mielestäni ei. Blogit ovat silloin hyvä asia jos et keksi mitään tekemistä ja haluat seurata tai tehdä jotin koneella. Itse en tekisi jos ei olisi pakko. En seuraa mitään blogia ja enkä ole kauhean kiinnostunut niistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)